-vuotias
Chippenhills Mokachi on hieman hömelön Chirpin jälkeen varsin helppo tapaus ja mukavaa vaihtelua. Ainakin tätä mieltä Zoa Ashbee oli, kun osti ensimmäisen oman kaviokkaansa sitten ponivuosien. Nainen oli toki päässyt ratsastamaan monia Kalonin hevosia aikaisemmin, mutta se oma mussukka oli puuttunut jo jonkin aikaa. Siksi Mokachin tullessa vastaan saattoi Zoa olla hieman myyty. Eihän ori mikään suoranainen supertähti ollut, saati sitten järin suurikaan, mutta sievillä nappisilmillään se ravaili suoraan naisen sydämeen. Alusta asti kirjava on ihastuttanut tervepäisellä käytöksellään ja tulevaisuudessa Zoan on tarkoitus leipoa siitä kaiken tasoisilla toimiva monitoimiponi. Tähän mennessä kiltti ori onkin toiminut lähinnä Harleyn aloitusponina tytön omien ponien ollessa hieman vaikeita lapselle...
Mokachi on kaikkea, mitä opetusponilta voisi odottaa: se on kuuliainen, ajattelevainen ja rakastaa rapsutuksia ja herkkupaloja. Mokachi kiintyy herkästi vain yhteen ihmiseen ja vaikkei se vierasta muita ihmisiä, toimii nuori ori parhaiten tutun, itse valitsemansa ihmisen kanssa. Ratsuponi on sinällään varma opetushevonen, että se ei säiky turhia – harvemmin lähdetään edes tyhmänrohkeuden alueelle. Mokachi on kovin valpas ja ajattelevainen poniori, jolle oma lauma ja ihminen tulevat aina ensimmäisinä.
Mokachi on hoitaessa rauhallinen ja nauttii pitkistä hoitotuokioista – joskin joskus kavioiden putsaaminen menee hankalaksi, kun Mokachi nojailisi kovin mielellään koko painollaan hoitajaansa. Muutoin ori on kiltti ja pysyy paikallaan, vieroksumatta mitään hoitotoimenpiteitä.
Ratsuponi on fiksu myös ratsailta käsitellessä – joskus ehkä turhankin fiksu. Estepainotteisella orilla on taitoa vaikka ja mihin ja kun sitä ratsastaa aktiivisesti, niin Mokachin saa myös työskentelemään rehellisesti ja hyvin. Ikävä kyllä Mokachilla on välillä paha tapa luistaa töistä ja mikäli selässä istuu vieras ihminen – puhumattakaan kokematon ratsastaja – voi se vetää koko ratsastustuokion ihan lekkeriksi, yleensä laiskottelemalla. Mokachi on niin kentällä kuin maastossakin pomminvarma siitä, ettei se lähde pukittelemaan tai ryöstämään.
Ori kaipaa tutun ihmisen lisäksi muutoinkin rutiineja – se kaipaa selkeitä ulosmenoaikoja, tuttuja tarhanaapureita ja tasaista aikataulua. Ori lähtee stressaamaan herkästi, jos naamat ja paikat muuttuvat paljon, jolloin Mokachi osoittaa stressinsä olemalla hivenen äksy ja hankala oikeastaan kaikessa, mitä vain pystyy olemaan. Kuitenkin tasaisella elämisellä ja pysyvällä rutiinilla niin Mokachi kuin sen omistajakin selviävät minimaalisella stressillä, sillä loppujen lopuksi Mokachi on miellyttämisenhaluinen, ajattelevainen ja uskollinen ratsuponi.
Uusiin tilanteisiin Mokachille kannattaa antaa aikaa – esimerkiksi kisatilanteisiin kannattaa varata erikseen ylimääräistä aikaa. Vaikkei Mokachi säikkyisi jokaista pamahtavaa trailerinovea, se kuitenkin vierastaa uusia paikkoja jonkin verran, oli mukana sen oma rakas ihminen tai ei.
i. Devils Bowow drp (50%), 145cm, trtkrj |
ii. Red Devil xx xx, 166cm, rtkm |
iii. Redness xx |
iie. Dancing With Prada | ||
ie. Smurf With Me pinto, 144cm, rtkrj |
iei. Waterloo | |
iee. Smurfina | ||
e. Chippenhills Mirabella drp (25%), 149cm, rnkrj |
ei. Superior ish (id 50%), 166cm, rtkrj |
eii. Super II |
eie. Elsi | ||
ee. Silverglade's Alexia drp (50%), 141cm, prn |
eei. Entententen | |
eee. Silverglade's Alyssa |
rotu-o/t. Varsa | s. 00.00.0000 | e. Emä | om. Nimi (VRL-00000) |
EV-II (8/22) 6 + 10 + 2 + 1 + 1 + 5 = 25p
KTK-III (10/23) 15 + 14 + 14,5 = 60,42 %
"Kovin hevosmainen olemukseltaan. Etujaloissa vennot vuohiset ja takaa lyhyet. Hyvä runko."
Finest (2024)
2 Star Prospect pistein 925/1900
ERJ: 6/5 (2564.03 p.) Ajantasainen statistiikka |
PKK 07.05.2023 Kultasaari: rakenne, tuom. Anne :: EO 01.09.2023 M & M Barocco: rakenne, tuom. ScrewDriver :: EO 03.09.2023 Villa Castor: rakenne, tuom. chao :: KTK-sert 05.09.2023 Gren & Gaertner: rakenne, tuom. ScrewDriver :: EO (EM: rodunomaisuus) [1] [1] "Kaunis pää, erinomaiset leimat. Edestä runko hieman ahdas. Korkea säkä, tekee ponista hieman etukorkean. Hyvä rotunsa edustaja." |
![]() |
09.07.2022 | Sommersolverv 2022 | 100cm | 21/47 7 vp – 74,84 s | Z. Ashbee |
![]() |
09.07.2022 | Sommersolverv 2022 | 110cm | 0/80 hylätty | Z. Ashbee |
![]() |
04.09.2022 | Koulu- ja estekilpailut | 100cm | 3/4 4 vp | Z. Ashbee |
![]() |
04.09.2022 | Koulu- ja estekilpailut | 110cm | 4/5 8 vp | Z. Ashbee |
![]() |
02.10.2022 | Mangovia Fall Fest | 110cm | 24/37 4 vp 79,966 s | Z. Ashbee |
![]() |
24.06.2023 | Sommersolverv 2023 | 100cm | 3/29 0 vp – 65,02 s | Z. Ashbee |
![]() |
24.06.2023 | Sommersolverv 2023 | 110cm | 14/19 15 vp – 90,22 s | Z. Ashbee |
![]() |
20.04.2024 | Tulip Carnival | 110cm | 61/80 8 vp | Z. Ashbee |
- Mokachille aina esteille suojat joka jalkaan - Esteillä satulavyöksi panssari - Loimitetaan sään mukaan - Kovilla sateilla sadeloimi ja klipattuna pakkasilla toppis - Ruokinta viidesti päivässä - Aamuin illoin kilparehu, multivitaa sekaan - Juoton tueksi melassivesi treenin jälkeen |
![]() © Varustevaunu, Rohtojuuri, Varustekartano, Sokka Luxuries, Kirke, Equestrian PRO |
Tarina 00.00.0000
tekstiä jee
virtuaalihevonen | a sim-game horse | taustakuvan © Freepik / rawpixel.com
Luonne © VRL-12167