Hamaran puoliveriset



Hamaran hulppeat tilat

Hamaran talli on vaikuttavan näköinen sukutila, jossa puitteita on pyritty uudistamaan ja pitämään ajantasalla jo hyvän aikaa. Pelkästään komean kokoinen tallirakennus ja pihalla komeileva maneesi vetää katseita puoleensa, eikä pidä unohtaa sivummalla kohoavaa pienempää tammatallia, saatikka metsänreunasta alkavaa maastoesterataa. Karsinoita löytyy yhteensä 24, joista jokaisesta löytyy kaikki mahdolliset härpäkkeet automaatti juoma-astioista ulos vedettäviin satulatelineisiin ja loimitelineisiin. Rakennus on maalattu kauttaaltaan sisäpuolelta valkoiseksi, ja suurehkot ikkunat tuovat vielä lisäboostinsa tilan tuntuun. Tilan herkkuihin kuuluu myös hevoskasvattajalle tuiki tärkeät (kahvihuone,) niin sanottu labra, ultriin ja siemennyksiin hyödynnettävä pakkopilttuu, sekä pukki hyppääville oreille. Satulahuoneesta löytyy yleensä riittävästi tilaa suuremmankin tavaramäärän omaaville hevosille (tai omistajille), mutta mikäli liikkumatila tuntuu silti vähältä, löytyy portaiden päästä vintiltä jonkin verran lisätilaa.

Pihalta löytyy monta tarhaa, tammen värisiksi maalatuilla aidoilla varustettuna. Jokaista aitausta kiertää myös sähkölangat, ja kahdesta tarhasta saa myös helposti ihan ympärivuotisesti asuttavat pihatot, lämmitettävien katostensa ansiosta. Näitä hyödynnetään usein nuorten hevosten kanssa. Laitumet löytyvät aavistuksen kauempaa ydin pihapiiristä ja kesäisin hevoset viettävätkin elämäänsä lähinnä ulkona. Maneesi on vajaan kymmenen vuoden sisään rakennettu, (lämmitetty sekin) ja kenttä on suuri ja varustettu hyvällä pohjalla sekä estekalustolla. Tallin pääpaino on kenttähevosten kasvatuksessa, joten ei tietenkään sovi unohtaa erilaisista maastoesteistään rakennettua “Hamaran kierrosta.”

Tarhausjärjestys

H1. Regina
H2.
H3. Markka
H4. Firre
H5. Terry
H6. Angelo
M1. Höna
M2. Alli & Tihku
M3. Missi & Macha
M4. Lilla & Sansa
M5. & P2. GG & Malibu
M6. & P1. Howdy & Seppo