Sireli "Siru"


Niinhän sitä luulisi, että jos aikaisemmin on omistanut jo kaksi hevosta ja taustalla löytyy pitkä liuta ammattilaisia, joilta kysyä ennen kuin päätyy ostamaan sikaa säkissä, että pihaan ajautuisi jokin hevoseläiin, jolla olisi hitunen maalaisjärkeä kopassa. Ainahan vaan ei tasan mene onnen lahjat ja NIMI päätyi ostamaan itsellensä Sirelin. Oikeasti tämä vähän hönö vei koeratsastuksessa NIMEN sydämen täysin, mutta myöhemmin nainen on välillä kironnut tyhmyyttään ihastua niihin suklaan värisiin nappisilmiin. NIMEN ja Sirun suhde on alusta asti lähes sisarusmainen, jos nyt ihminen ja hevonen sellaisia voisivat olla. Sireli hölmöilee, NIMI seuraa järkyttyneenä sivusta ja lopulta tyytyy itsekin tekemiseen. Match made in heaven siis.

Juuri ja juuri muutamalla harjan haituvalla ponimittojen yli venähtänyt Sireli eli Siru, Sirre, Sirpukka, mitä nyt silloin sattuu suustaan päästämään ihastuttaa ja vihastuttaa, riippuen toki vähän keneltä sattuu kysymään. Siru, kun sattuu olemaan vähän sellainen höseltäjä. Ja aina tiellä. Ja, no on se välillä vähän raskaskin. On tämä oikeasti tosi kelpo peli, älkää nyt vain väärin luulko! Monella vaan on vähän sanottavaa hiirakon menemisistä ja tekemisistä.

Myyjä taisi kätevästi unohtaa mainita, että vaikka rakenteeltaan Sirre on oikeaa eestinhevosten aateliaa hyvästä suvusta ja suorituskykykin vastaa ainakin keskitason harrastelijatallin puoliveristä on tamman luonne pahimman laatuinen joka paikan höseltäjä. Siis oikeasti joka paikan. Oletteko koskaan tavanneet turvallista ja kaviollista eläintä, joka kiipesi kiven päälle aamulla tarhaan vietäessä? Tai ponista, joka oli tulla portaita pitkin tallivintille, vain koska oli nähnyt omistajansa menevänsä sinne pyöristetysti kolme päivää sitten? Tai, vaikkapa siitä kerrasta, kun Sireli oli vähällä lähteä valmennusreissulle ihan vahingossa, kun karsinan ovi olikin unohtunut auki ja tamma vain kovasti halusi nähdä ystävänsä trailerissa! Niin no ei NIMIkään, ennen kuin hyväuskoisena osti Sirun ajatellen tietysti saavansa kivan ja hyvätapaisen harrasteratsun.

"Hoitopuomin painajainen", sanoo NIMI, ja osoittaa omaa tammaansa. Sirre haluaa osallistua. Olla mukana, auttaa, mitä tahansa, että saisi ylikierroksilla hyrräävät aivonsa käyttöön. Oikeasti NIMI ei ole aivan varma mitä virittyneitä hamstereita Sirun päässä oikein vilisee, sillä mitään järkevää siellä ei vain voi tapahtua ainakaan ihan aina. Siinä mielessä Siruhan on tietysti äärimmäisen kiva, että se ei sano mitään eläinlääkäreistä, kengittäjistä, noitatohtoreista, naapurin Pirkoista tai mistään muistakaan mahdollisista, jotka voisivat tamman kanssa kontaktiin päästä. Sen mielestä elämä on vain ihanaa mikäli seuraa löytyy. Ja herkkuja toki! Sirre nimittäin kuuluu siihen kylmäveristen alalahkoon, joka kiipeäisi vaikka takaperin ja yhdellä kaviolla pomppien tallin katolle, jos tarjolla on vaan ruokaa. Kelpaa heinä, mössöt (porkkanat!! Siru hörisee), omenat, itsetehdyt heppanamit...

NIMEN rinta kääntyy tietenkin aavistuksen röyhistykselle, kun aletaan puhua siitä Sirren kuuluisasta potentiaalista. Sireli nimittäin on kuin onkin ihan oikeasti hyvistä ja yhteiskuntakelpoisista vanhemmista ja sillä on myös ihan oikeasti sitä liikettä, mitä jokaiselta eestarilta ei löydy. Toki potentiaalin esiin kaivaminen vaatii sen, että osaa valjastaa Sirun aivonystyrät positiivisella tavalla käyttöön, eikä tee asioista hankalampia kuin ne ovat. Jos pitää esimerkiksi suorittaa esterata, kannattaa vain suorittaa se esterata, eikä ruveta ajattelemaan sellaisia turhuuksia kuin ulko-ohjan pidäte, sisäpohje tai istuinluiden asento. Siru kyllä hoitaa, ja kivasti hoitaakin. Se on saanut kehuja kauniisti pyörivästä laukasta ja hyvästä hypystä ja jopa yhteistyöhaluisesta luonteestaan! (Voitteko uskoa??) Tammasta tulee hyvällä tavalla herkkä ja kaiken osallistumisen halunsa takia se on hyvin helposti vietävissä ja toimii kaikentasoisilla rehellisesti ja mutkattomasti.

Sukutaulu & jälkeläiset

i. Suurkoja Kratt
148cm, mpäis
ii. Suurkoja Tulihänd
150cm, m
iii. Pikne
145cm, hrkko
iie. Haldjas
152cm, mkm
ie. Kuldkelluke
146cm, rtpäis
iei. Tsarevits
140cm, rn
iee. Okasroosike
147cm, rtpäis
e. Sirjelind
153cm, phkko
ei. Peremees
157cm, hkko
eii. Peko
155cm, hrkko
eie. Jutt
160cm, rn
ee. Sirin
151cm, vhkko
eei. Surnumanaja
154cm, vkko
eee. Praasnik
150cm, hkko
Tutustu Sirun sukuun

i. Jos Sireli on sellaista eestinhevosten aateliaa (siis ulkonäkö ominaisuuksiltaan), niin Suurkoja Kratt on sitten suoranaista kuningaskuntaa. Sellainen A-luokan suorittaja missä tahansa, joka on paikalla kaviot sievästi ristittynä jo ennen kuin opettaja on ottanut läsnäololistan esille. Mustanpäistärikkönä ja niinkin kivan rakenteisena, Kratilla on ollut ihan mukavasti vientiä jalostusmarkkinoilla, vaikka ensimmäisen polven muutama jälkeläinen on juuri vasta 6-vuotiaiksi kääntyneitä. Koulukentillä ori kerää kiitosta yhteistyöhaluisesta luonteestaan ja eestinhevoseksi varsin liidokkaista askelistaan.

ii. Suurkoja Tulihänd oli sekin varsin kelpo kansalainen, vaikkei eläessään yltänytkään ihan samanlaiseen suosioon kuin poikansa Kratt. Luonteeltaan ori oli aavistuksen introverttiyteen taipuvainen, mutta silti varsin kiltti, eikä se jäänyt monella kaukana suosikista. Rakenteeltaan se oli ehkä hieman lyhyt jalkainen, mutta korrektisti rakentunut noin muuten ja nautti kyllä huomiosta pienemmän piirin jalostusmarkkinoilla. Koulukentillä Tulihänd nappasi hyviä sijoituksia helpon aan tasoisista luokista. Valitettavasti ori menehtyi melko nuorena pahaan ähkyyn, mikä jätti monet kaipaamaan ystävällistä mustaa.

ie. Kuldkelluke, joka herätti NIMESSÄ ensimmäistä kertaa hänen sukua tutkiessaan hieman huvitusta nimensä puolesta on hauska rautiaanpäistärikkö otus, jonka mielitietty oli samassa pihassa asuva vuohi. Tamma ei ollut mikään erityinen rusettihirmu, saati edes ratahirmu (yleensä se oli vain hirmu), vaikka rakenteeltaan Kuldkelluke oli erinomainen ja kantakirja ykkkösen arvoinen. Luonteessa oli välillä vähän toivomisen varaa, vaikka kaukana pahimmista sapelihampaista tamma kyllä oli. Varsoja sillä on vasta kaksi, mutta ilmeisesti lisää on ainakin suunnitteilla.

e. Hallakko värinsä on Sireli perinyt Sirjelind emältään, joka taas sai sen molemmilta vanhemmiltaan. On vaikea arvata keneltä Siru on touhukkuutensa perinyt, kun katsoo Sirjelindin menoa. Kun NIMI kävi katsomassa mahdollista ostosta, nykyistä riesaansa hän sai samalla nähdä myös emätamman ja sen keskellä otsaa oleva tikatun vekin olisi pitänyt toimia varoituksena periytyvästä luonteesta. Sirjelind on nimittäin myös kaikkialla, yleensä jopa siellä missä sen ei pitäisi olla. Maastoesteillä on tarpeeksi virikettä pitämään tamman aivot työssä, ja sieltä se onkin vienyt kivasti ruusukkeita tallin seinää koristamaan.

ei. Peremees on hieman raskaampaa tekoa oleva isohko ori, jonka lahjat löytyvät kouluradoilta. Ei miltään erityisen korkean tason radoilta, mutta löytyvätpähän kuitenkin. Peremees on hieman itsepäinen ukko, jonka kanssa vaaditaan juuri oikea annos huonoa huumoria, jotta ori toimisi kivasti. Vähän se on välillä jäykkä ja näin vanhuudenpäivillään myös vähän vanha kääkkä, mutta ihan kiva silti ja omistajalleen se the hevonen. Varsoja on vain yksi, ja se olikin naapurin kanssa yhteinen kokeilu, mitä sieltä tulisi.

ee. Si-alkuisen tammalinjan ensimmäinen jäsen on voikonhallakko Sirin, josta pitävät monet. Sirin on vähän sellainen iloinen naapurintyttö, jota on vaan pakko moikata ja hymyilläkin vähän, vaikka ärsyttäisi. Tamma on ratsuna erinomainen estehevonen - sellainen herkkä ja älykäs, joka kuljettaa kokemattomammatkin ratsastajat ehjänä perille. Sileälläkin yllättävän helposti motivoitava, eikä lainkaan sellainen eteenpäin potkittava ratsastuskoulun uran kuluttaja. Jälkikasvua Sirinillä on kolmen varsan verran, joista jokainen on perinyt emänsä hallakkovärityksen.

o./t. s. 00.00.0000 i. Isä om. (VRL-00000)

Kilpailukalenteri & saavutukset

★★★ 00/1900 p.
KTK 0+0+0+0+0 = 0 % (00/00)
YLA 0+0+0+0+0 = 0 p. (00/00)

KRJ: 0/4 ( p.)
Ajantasainen statistiikka

PKK
16.03.2025 Tjätesuando: muu kuva, tuom. -



Villit kilpailut

00.00.0000 Paikka 000cm 0/0 vp

Päiväkirja

Ostohommia 15.01.2025, kirjoittanut tuoja
"Sireli on eestinhevoseksi mukavan solakka ja raamikas, kaukana töppöjalkaisista tontuista. Jos koskaan on ollut toivetta hyväjalkaisesta monitoimihevosesta helpoille tasoille, ehkä jopa vaativampiin valjakkoluokkiin, on tämän tamman liitokavioissa siihen hyvää potentiaalia. Kouluhevosia kasvattava Suurkoda on tehnyt rodun kanssa hyvää työtä, ja korskea isäori Kratt on kilpaillut varsin kiitettävästi HeA-tasolle asti. Emä tekee rentoa uraa maastoesteillä, ja se on täysiveriorin kanssa tuottanut myös komeaa ratsuponityyppistä sisarusta."