No Angel Z "Nala"
Fn KTK-III, EV-I


Tammalaitumella kävi aikaisen aamun kevyt hyörinä. Viimeisimmillään kantavia ja vasta varsoneita entisiä estehevosia käyskenteli muutaman hevosen parivaljakoissa siellä täällä ja Hendrika haki katsellaan yhtä tiettyä. Edellisenä yönä naisen suosikkitamma oli kuuleman mukaan varsonut kauan odotetun tammavarsan, eikä sormissa asti kipristelevä jännitys tuntunut helpottavan, ennen kuin Hedda sai silmiinsä Cellan, joka käänsi korvaansa seuraamaan lähestyjää. Sievä tähtipäinen tamma seisoi hieman erillään muista tarkkaillen tiukasti heinikon keskellä makaavaa varsaansa ja Hedda yritti olla turhaan kiirehtimättä askeliaan onnistuen siinä vain puolittain. Unelias pienokainen nosti samaan aikaan päätään kun Cellasta lähti lempeä tervetuliaishörinä. Kyllähän tamma hoitajansa tunnisti, Hedda hymyili. Pieni tamma pongahti jaloilleen yllättävän vieraan seurauksena ja yhtä luottavaisena kuin emänsä se tuli tutkimaan tulijan. Naisen silmäkulmia kirveli, kun hän ojensi kättään vaaleanpunaiselle turvalle.

"No minkälaisesta tammasta sä ostit osan?" Evan ääni kaikuu kuulokkeisiin. Hendrika hymyilee itsekseen rapsuttaen rautiaan tamman valkeaa otsaa. Hevonen ummistaa silmiään nuokkuen hiljaa auringon lämmittämässä illassa.
"Sellasesta vaan", nainen myhäilee siirtäen kättään Nalan kirjavaa kaulaa pitkin.
"Älä nyt kiusaa! Kerro kaikki", Evan vastalauseet tulevat kimakkana takaisin. Tamma nostaa päätään ja höristää korviaan lähestyvälle hevosrekalle. Hedda vilkuttaa kuskille suoristaen toisella kädellä Nalan pörröistä riimua.
"No okei", nainen myöntyy: "Se on se Cellan ainoa tammavarsa."

Kuljetusrekka lähestyy ja Nala seisoo tyynenä naisen vierellä. Eva kirahtaa iloisena ja Hedda yrittää olla säpsähtämättä, kun ääni saavuttaa kuulokkeet.
"Sen Cellan? Miten paljon siinä on sitä?" ystävä jatkaa kyselyään ja Heddan sydäntä kivistää naisen ajatellessa rakasta hoitotammaansa, joka talvella lähti ikuiselle pilvilaukalleen. Nala tuuppaa turvalla Heddan taskua herkkujen toivossa ja vaaleatukkainen rapsuttaa sitä jälleen korvantaustasta.
"Ihan sikana", nainen hymyilee: "Se on ihan samanlainen luonteeltaan. Ei jännitä mitään, super kiltti ja ihanan vakaa ja ennustettava. En oo varmaan yhtäkään näin rauhallista nuorikkoa käsitelly. Hoitaessakin seisoskelee vaan ja nauttii hoidosta. Välillä saattaa käydä taskut läpi ja jos hyvän rapsutuspaikan löydät niin rapsuttaa varmana takasin. Se kengitettiin ennen lähtöä ja Nala nuokku koko ajan, eikä vet checkissäkään sanonu mitään mistään."

"Voi, kuulostaa ihanan helpolta. Entä ratsastaessa?" Eva tenttaa ja Heddaa naurahtaa toisen innostukselle.
"Sileellä ja muutenkin herkkä ja eteenpäin omalla moottorilla pyrkivä. Ei silloinkaan kattele mitään. Maastossa kulkee löysin ohjin ja Nalan innostuessa tulee silti kivasti takasin. Ja voi kuule, näkisit sen esteillä! Hyppää kun unelma, super kevyesti ja nyt jo tosi hyvässä tasapainossa."
"Hei, en mä kestä! Tuun kattomaan sitä heti kun pääsen. Ja sun pitää ehdottomasti laittaa joku video!" Hedda katselee kuinka rekka kurvaa Verbeken pihalle ja kuski nousee kuljettajanpaikalta. Nala astuu askeleen lähemmäs ja Hedda tervehtii tuttua ajajaa.
"Joo laitan. Mutta nyt mun täytyy mennä, kun rekka tuli. Jutellaan lisää, kun me päästään perille", Evan vastattua myöntävästi, Hedda nappaa napit pois korvista ja taputtaa tammaansa kaulalle, kun kuljettaja laskee sillan. Epäröimättä hetkeäkään Nala kävelee kyytiin.

Sukutaulu & jälkeläiset

i. No Pressure Z
z, 173cm, tprt sb
ii. Nino Z
z, 172cm, rtkm sb
iii. Nero van der Broek
kwpn, 171cm, rnkm sb
iie. Mademoisse
hann, 169cm, rt
ie. Prunilla Z
z, 168cm tprn
iei. Pleasure For You Z
z, 167cm, trn
iee. Eviella
bwp, 165cm, prn
e. Cha Cha Cella
sf, 169cm, rt
ei. Courbet
sf, 172cm, prt
eii. Casill
hann, 170cm, rnkm
eie. Pas de Vivre
sf, 174cm, rt
ee. Ritournelle D'Arton
sf, 165cm, m
eei. Rigaudon
sf, 166cm, m
eee. Sabine D'Arton
sf, 168cm, rn
Tutustu Nalan sukuun

i. Samanlailla kuin Cella, on No Pressure Z myös Hendrikalle tuttu. Pressure on yksi Verbeken parhaiten menestyneitä esteoreja, eikä toki suotta. Taustalta löytyy pitkäjänteisen kasvatuksen tuloksena useita huippuhevosia ja se myös näkyy orissa. Hyvällä tavalla vähän kuumakalleuteen taipuvainen Pressure on asiallinen käsiteltävä ja korrektilla rakenteella varustettu. Kokopäiväiseksi jalostusoriksi kirjava siirrettiin vasta aktiivisen kisailun ollessa ohitse. Jälkeläisissä näkyy hyvin Pressuren hieno rakenne ja hyväasentoiset jalat. Varsin terveenä elämänsä elänyt ori viettää edelleen kevyitä eläkepäiviä orilaitumen kuninkaana palaten silloin tällöin näyttämään tallilaisille miten se hyppääminen onnistuukaan.

ii. Nino Z on jo edesmennyt estekilpuri, jonka kotikonnut kantavat aina Belgiaan asti. Verbekessä se ehti vaikuttaa kolmen varsan verran, joista kaikista on tullut tasonsa huippuja. Kimo oli luonteeltaan aavistuksen hankala, vaikka toimikin hyvin osaavan ja varman käsittelijän kanssa. Ratsastettavuudeltaan Nino oli herkkä ja varsin eteneväinen, eikä hyppyvoimaakaan jäänyt uupumaan. Huomattavalle listalle jälkeläisiään ori on periyttänyt pienimerkkistä kirjavuuttaan ja suurta hyppyvoimaansa.

ie. Kaunis tummanpunarautias Prunilla Z on keskinkertaisemmin menestynyt Verbeken oma kasvatti, jonka suvussa näkyy useita tallin vanhoja asukkeja. Prunilla oli tunnettu joka aamuisesta tallissa kimeänä kantautuvasta tervehdyshirnahduksesta, josta tiesi heti tammalla olevan kaikki okei. Siitokseen kiltti tamma siirrettiin melko aikaisin, kun kisaura ei ottanutkaan tuulta alleen. Varsoja tamma ehti tehdä viisi, ennen kuin tamma lopetettiin pahan ähkyn seurauksena. Jälkeläisistä jokainen on emäänsä paremmin menestynyt, mikä selittyy hyvin laadukkaiden orien käyttämisellä.

e. Cha Cha Cellalla on Heddan sydämessä aivan erityinen paikka. Tammasta tuli naisen suosikki heti hänen tultuaan töihin Verbekelle hevosen lempeän ja avoimen luonteen ansiosta. Lyhyesti Cellaksi kutsuttu tamma on entinen suurten luokkien hyppääjä, jonka hyvin alkanut ura sai ikävän päätteen jännevamman takia. Ennuste radoille palaamiselle olisi ollut hyvä, mutta silloinen omistaja koki tavoitteidensa olevan korkeammalla ja tamma tuli viettämään aikaista eläkettään siitostamman rooliin. Ja hyvin on hommansa hoitanutkin! Takana on yhteensä kolme orivarsaa ja yksi tamma, joista jokaisen on Cella hoitanut jämäkällä rakkaudella varsin fiksuiksi hevosenaluiksi. Kevyttä sileän humppailua tamman kanssa harrastettiin edelleen pitkälle eläkeikään ja lempiasoihin kuului toki maastoilu ja rapsutukset. Cella nukkui pois rauhallisena omassa kotipihassa kunnioitettavassa iässä.

ei. Raskaahko rakenteinen Courbet on varmasti se, jolta Cellalle periytyi loppumaton uteliaisuus ja avoimuus kaikkea uutta kohtaan. Courbet oikein tiedettiin sen suhtautumisesta jo varsana, eikä orille tainnut koskaan tulla mitään eteen, mikä olisi aiheuttanut edes hölmöä sivuaskelta. Jalostukseen Courbettia on käytetty säästeliäästi, vaikka hyvä esteura sillä onkin takanaan. Punarautias ori nukkui pois verrattain nuorena 17-vuotiaana vanhan vamman ruvetessa äksyilemään pitkän oireettoman jakson jälkeen.

ee. Ritournelle D'Arton ostettiin Verbekeen jo kaksi vuotiaana takakorkeana vekkulina, joka pisti varsalaitumen arvojärjestyksen heti uusiksi. "Rita" oli melkoinen sisupussi jo nuorena, eikä kolme varsaa juuri sissin luonnetta tasoittanut. Esteradoille vauhtia sai vähän suitsittua, vaikka yleensä tamman kanssa loistettiinkin juuri aikaratsastusradoilla. Musta tamma periytti varsoillensa onneksi itsepäisyytensä sijasta aimo annoksen rohkeutta, mikä näkyy hyvin vielä Nalankin suhtautumisessa asioihin.

o. Cazangel s. 10.04.2024 i. Alizay's Cazarman om. Verbeke Z's (VRL-14837)

Kilpailukalenteri & saavutukset

★★★ 980/1900 p.
EV-I 6+10+5+5+3+5 = 34 p. (05/24)
KTK-III 14,5+14,5+14,5 = 60,42 % (08/24)
Tammamainen kaunis ilme. Luinen pää. Ohuehkot etuset, pienet ja erikokoiset takakaviot. Yleisesti hyvät mittasuhteet. Hyvä selkälinja, matala säkä. Värityksessä voisi käyttää lisääkin erilaisia sävyjä.
YLA 0+0+0+0+0 = 0 p. (00/00)
ERJL 0+0+0+0+0 = 0 p. (00/00)

ERJ: 5/10 (1831.68 p.)
Ajantasainen statistiikka

PKK
25.05.2024 M & M Barocco: rakenne, tuom. ScrewDriver - EO
26.05.2024 Kelmen ponit: rakenne, tuom. ScrewDriver - EO
06.06.2024 M & M Barocco: rakenne, tuom. Marjahilla - EO
13.06.2024 Blacklake: rakenne, tuom. Valo - EO (EM: tyyli)


Villit kilpailut

00.00.0000 Paikka 000cm 0/0 vp H. Roith

Varustekaappi

• Kotitreenissä puhtauden mukaan joku satulahuovista, vihreät suojat etujalkoihin ja enkut tai sidepullit
• Esteille suojat kaikkiin jalkoihin, tarvittaessa korvahuppu ja rintaremmi
• Pimeällä maastoiluun aina heijastinloimi ja kunnon revittelyyn myös putsit etujalkoihin

• Nala kasvattaa hyvän talvikarvan, joten loimitetaan tarpeen mukaan (beige = villa, koko vihreä = sade, vihreä, ruutu & musta = toppikset)
• Kotikäytössä vihreä riimu, kuljetukseen pörrö ja siistimpään musta pehmusteilla

• Heinät viidesti päivässä ja suolakivi aina tarjolla
• Myslirehu aamuin illoin, sekaan muscle pulveri
• Lisäjuotto aina treenin jälkeen tai tarvittaessa
• Lemppariherkkuja piparminttunameja voi antaa kohtuudella

© Varustevaunu, Gain & Gear, Varustekartano, Sokka Luxuries, Kirke, Kreivittären varusteliike

Päiväkirja

Tarina 00.00.0000
tekstiä jee