Cazangel


Ennen kuin Verbeke Z's:in omistaja edes suostui harkitsemaan No Angel Z:sta osan myymistä, täytyi hänen ehdottomasti saada siitä yksi varsa jatkamaan sukulinjaa. Olihan "Nalalla" monta Verbekessä vaikuttanutta ja jälkensä jättänyttä hevosta, joita ei juuri kotiin jäävien hevosten suvuista löytynyt. Oriin etsiminen oli armotonta pois sulkemista useiden hyvien vaihtoehtojen joukosta. Isäksi valikoitui loppujen lopuksi Alizay's Cazarman, Alankomaista perua oleva hollantilainen puoliverinen, joka oli pärjännyt hyvin 140 sentin esteluokissa. Verbeken huomion kiinnitti komea rakenne ja tulisuuteen taipuvainen luonne, josta saataisiin ehkä hieman lisää menovettä Nalan ollessa perin tasainen tamma.

Cazangel on napakkaluonteinen nuori, johon on ehkä isän puolelta valunut muutama liikaa ylimääräisiä oikkuja. Ihan kiltti peli se siinä mielessä on, ettei ori esimerkiksi koskaan kiukuttele hoitajilleen tai osoita turhautumistaan ihmisille. Sen sijaan Cazangelin kanssa tarvitaan selvät rajat, sillä kupin keittäessä nurin ruunikko saattaa ruveta puskemaan ja tunkemaan myös käsittelijänsä omaan tilaan. Perusluonteeltaan kotioloissa ei ylilyöntejä yleensä juuri ole. Cazangel vain tarvitsee selkeät rutiinit, joiden mukaan se toimii parhaiten. Eläinlääkärissä ori saattaa tarvita rauhoituksen, mutta sekin riippuu vähän orin sen päiväisestä mielipiteestä. Välillä Cazangel hoito sujuu kuin vettä vaan, kun taas toisena päivänä jo eläinlääkärin auton kuuleminen saa orin silmät muljahtamaan.

Ratsain saavutettavasta tasaisuudesta on kiitettävä emää, jonka ansiosta Cazangel on myös rohkea ja omalla moottorillaan liikkuva peli. Ori liikkuu varsin ilmavasti ja erityisesti raviaskeliin istuttaessa kaivataan ratsastajalta kunnollista keskivartalonhallintaa. Cazangel ei välitä ratsastajan hytkymisestä ja orin sisäisen mielenrauhan saattaa rikkoa juurikin selässä istuvan osaamattomuus. Ruunikko ei siis taivu aivan alkeisratsuksi, vaikka omalla tavallaan varsin mutkattomasti ratsastettava onkin. Kuumuessaan Cazangelilla on varsin huono tapa ryhtyä kärsimättömäksi odottelusta ja lähteä enemmin ylöspäin kuin eteenpäin. Pystyynnousemista on saatu kitkettyä pois pitämällä orin mieli koko ajan työskentelyssä, mutta erityisesti kisatilanteissa ruunikon kanssa saa olla tarkkana.

Esteillä huomaa selkeästi orin tulevan estepainotteisesta suvusta. Cazangel hyppää erinomaisella tekniikalla itseään säästellen. Ori ei harrasta turhia ylimääräisiä ilmavaroja, mutta kaviot eivät myöskään nuole puomeja. Rehtinä ruunikko kyllä hyppää surkeastakin paikasta, mutta järjestään yleensä sen jälkeen tukevan pukkisarjan niskojaan nakellen. Maastossa Cazangelia ei kiinnosta lenkkeilijät, koirat tai kummallisen näköiset postilaatikot. Höyryjunan lailla ori marssii eteenpäin ja laukkasuoran avautuessa kannattaa ratsastajan pitää kunnolla kiinni. Cazangel ei mielellään harrasta hidastelua ja turhan roimat pidätteet saavat sen vain kiihdyttämään tahtia. Orimaisia piirteitä Cazangelissa on ympräi vuoden, muttei mitenkään hankalan verran. Kunhan pistää itse jäitä hattuun ja jatkaa päiväänsä, vaikka ori vähän pörhistelisi ei Cazangel yleensä aiheuta sen suurempaa harmia.

Sukutaulu & jälkeläiset

i. Alizay's Cazarman
kwpn, 163cm, rn
PP-MVA
ii. Stormkeeper
kwpn, 166cm, mrn
iii. Icedancer
kwpn, 165cm, m
iie. Love Suspended
kwpn, 167cm, rtkm
ie. Alizay's Catharina
kwpn, 162cm, rn
iei. Never Our Fault
kwpn, 166cm, m
iee. Alizay's Deidre
kwpn, 162cm, rn
e. No Angel Z
z, 171cm, rt sb
Fn KTK-III, EV-I
ei. No Pressure Z
z, 173cm, tprt sb
eii. Nino Z
z, 172cm, rtkm sb
eie. Prunilla Z
z, 168cm tprn
ee. Cha Cha Cella
sf, 169cm, rt
eei. Courbet
sf, 172cm, prt
eee. Ritournelle D'Arton
sf, 165cm, m
Tutustu sukuun

ei. Samanlailla kuin Cella, on No Pressure Z myös Hendrikalle tuttu. Pressure on yksi Verbeken parhaiten menestyneitä esteoreja, eikä toki suotta. Taustalta löytyy pitkäjänteisen kasvatuksen tuloksena useita huippuhevosia ja se myös näkyy orissa. Hyvällä tavalla vähän kuumakalleuteen taipuvainen Pressure on asiallinen käsiteltävä ja korrektilla rakenteella varustettu. Kokopäiväiseksi jalostusoriksi kirjava siirrettiin vasta aktiivisen kisailun ollessa ohitse. Jälkeläisissä näkyy hyvin Pressuren hieno rakenne ja hyväasentoiset jalat. Varsin terveenä elämänsä elänyt ori viettää edelleen kevyitä eläkepäiviä orilaitumen kuninkaana palaten silloin tällöin näyttämään tallilaisille miten se hyppääminen onnistuukaan.

eii. Nino Z on jo edesmennyt estekilpuri, jonka kotikonnut kantavat aina Belgiaan asti. Verbekessä se ehti vaikuttaa kolmen varsan verran, joista kaikista on tullut tasonsa huippuja. Kimo oli luonteeltaan aavistuksen hankala, vaikka toimikin hyvin osaavan ja varman käsittelijän kanssa. Ratsastettavuudeltaan Nino oli herkkä ja varsin eteneväinen, eikä hyppyvoimaakaan jäänyt uupumaan. Huomattavalle listalle jälkeläisiään ori on periyttänyt pienimerkkistä kirjavuuttaan ja suurta hyppyvoimaansa.

eie. Kaunis tummanpunarautias Prunilla Z on keskinkertaisemmin menestynyt Verbeken oma kasvatti, jonka suvussa näkyy useita tallin vanhoja asukkeja. Prunilla oli tunnettu joka aamuisesta tallissa kimeänä kantautuvasta tervehdyshirnahduksesta, josta tiesi heti tammalla olevan kaikki okei. Siitokseen kiltti tamma siirrettiin melko aikaisin, kun kisaura ei ottanutkaan tuulta alleen. Varsoja tamma ehti tehdä viisi, ennen kuin tamma lopetettiin pahan ähkyn seurauksena. Jälkeläisistä jokainen on emäänsä paremmin menestynyt, mikä selittyy hyvin laadukkaiden orien käyttämisellä.

ee. Cha Cha Cellalla on Heddan sydämessä aivan erityinen paikka. Tammasta tuli naisen suosikki heti hänen tultuaan töihin Verbekelle hevosen lempeän ja avoimen luonteen ansiosta. Lyhyesti Cellaksi kutsuttu tamma on entinen suurten luokkien hyppääjä, jonka hyvin alkanut ura sai ikävän päätteen jännevamman takia. Ennuste radoille palaamiselle olisi ollut hyvä, mutta silloinen omistaja koki tavoitteidensa olevan korkeammalla ja tamma tuli viettämään aikaista eläkettään siitostamman rooliin. Ja hyvin on hommansa hoitanutkin! Takana on yhteensä kolme orivarsaa ja yksi tamma, joista jokaisen on Cella hoitanut jämäkällä rakkaudella varsin fiksuiksi hevosenaluiksi. Kevyttä sileän humppailua tamman kanssa harrastettiin edelleen pitkälle eläkeikään ja lempiasoihin kuului toki maastoilu ja rapsutukset. Cella nukkui pois rauhallisena omassa kotipihassa kunnioitettavassa iässä.

eei. Raskaahko rakenteinen Courbet on varmasti se, jolta Cellalle periytyi loppumaton uteliaisuus ja avoimuus kaikkea uutta kohtaan. Courbet oikein tiedettiin sen suhtautumisesta jo varsana, eikä orille tainnut koskaan tulla mitään eteen, mikä olisi aiheuttanut edes hölmöä sivuaskelta. Jalostukseen Courbettia on käytetty säästeliäästi, vaikka hyvä esteura sillä onkin takanaan. Punarautias ori nukkui pois verrattain nuorena 17-vuotiaana vanhan vamman ruvetessa äksyilemään pitkän oireettoman jakson jälkeen.

eee. Ritournelle D'Arton ostettiin Verbekeen jo kaksi vuotiaana takakorkeana vekkulina, joka pisti varsalaitumen arvojärjestyksen heti uusiksi. "Rita" oli melkoinen sisupussi jo nuorena, eikä kolme varsaa juuri sissin luonnetta tasoittanut. Esteradoille vauhtia sai vähän suitsittua, vaikka yleensä tamman kanssa loistettiinkin juuri aikaratsastusradoilla. Musta tamma periytti varsoillensa onneksi itsepäisyytensä sijasta aimo annoksen rohkeutta, mikä näkyy hyvin vielä Nalankin suhtautumisessa asioihin.

Kilpailukalenteri & saavutukset


EV 0+0+0+0+0 = 0 p. (00/00)

ERJ: 1/9 (579.04 p.)
Ajantasainen statistiikka

PKK
20.12.2024 Arrowhill: varsat, tuom. ScrewDriver - EO
27.12.2024 Northmoor Park: varsat, tuom. jodochus - EO
13.02.2025 Muurtoila: varsat, tuom. -

Päiväkirja

Tarina 00.00.0000
tekstiä jee