Kelmen ponit

Tiedot

- Kisapäivä on 17.04.
- Viimeinen päivä täyttää kysely ja osallistua on 16.04.
- Yksi osallistuminen per IRL-henkilö

Palkinnot

Kolmelle parhaalle ratsukolle on luvassa ruusuke koristamaan karsinanovea. Ensimmäiseksi sijoittuneen palkintoon sisältyy myös käsin piirtämäni tilauskuva, jonka tiimoilta otan yhteyttä voittajaan kisapäivän jälkeen.

Pääsiäispippalot

Heissan ja lämpimästi tervetuloa ottamaan osaa Kelmessä järjestettäviin pääsiäispippaloihin! Päivän aikana kilpailijoille on ensimmäiseksi tarjolla lyhyt esittelykierros tilan tiluksilla ja tallirakennuksessa, josta matka jatkuu itse päivän oikean ohjelman pariin. Kisan tarkoituksena on kerätä päivän aikana mahdollisimman monta pääsiäismunaa ja suorittaa kisarata mahdollisimman nopeassa ajassa. Sykettä nostattavan ohjelman jälkeen halukkaille on vielä tarjolla lämmintä mehua, erään kelmeläisen nuorisojengin itseleipomia korvapuusteja, sekä mitäs muutakaan kuin suklaamunia.

Itse ohjelman toteutus tapahtuu osallistujille lähetettävän lomakkeen kautta. Halukkaat ulkopuoliset pääsevät myös kilpailujen jälkeen urkkimaan oikeita vastauksia ja kisan kulkua tältä sivulta. Ensimmäisessä osassa eli esittelykierroksessa osallistujat pääsevät kuuntelemaan tarkoin korvin ja katselemaan kirkkain silmin, sillä kysymyksien kaikki vastaukset tulevat löytymään jostain päin tallin sivuja. Nyt pääsee siis tutustumaan oikein kunnolla Kelmen elämään, eli kannattaa kaivaa muistiinpanot esille ja muistaa ihan pienet yksityiskohdatkin, mitä kierroksen turistiopas Tilda Hallanko päästää suustaan! Jokaisesta oikein vastatusta kysymyksestä saa yhden pisteen eli pääsiäismunan, jotka lasketaan lopussa yhteen radan ajan kanssa. Parhaiten munia kerännyt suoriutuu siis voittajaksi.

Toinen osio, eli itse pääsiäisrata toteutuetaan arpomalla lähtijät kerran. Arvottuun järjestyksen mukaan järjestetään esittelykierroksen pistemäärät ja arvonnassa ja pisteissä hyvin suoriutunut on pelin voittaja. Kuvitteellisesti rataan sisältyy erilaisia hevosen kanssa suoritettavia tehtäviä ja rata kiertää pihattojen ja laitumien ympäri poluilta.

Ja vielä jaossa kevätiloa! Nimittäin kaikille jonkun pienen tuotoksen tekeville (kuva, tarina väh. 200 sanaa tms.) on luvassa lyhyt kommentti päivän kulusta ja ratsukon radasta. Kommentteja lähetellään lähtijöille sitä mukaa, jos tuotoksia valmistuu. Tuotoksia voi lähetellä sähköpostilla alvavirtuaali(at)gmail.com tai julkaista Keskustan topaan.

Pitemmittä puheitta, tervetuloa osallistumaan!

Pääsiäisjahdin kysymykset ja vastaukset

Ensimmäinen kysymys kuului näin: Olet selkeästi päättänyt osallistua Kelmen pääsiäispippaloihin! Kenties tavoitteenasi on voitto, tai ehkä sittenkin pelkkä hyvänmielen tavoittelu ja suun makeaksi saanti. Miten vaan, ensin olisi kuitenkin hyvä päästä perille asti. Mikähän ihme se osoite mahtoikaan olla? Vastauksena oli tietenkin heti etusivulta löytyvä Kottaraistentie 276, O6753 Porvoo, Virtuaalinen Etelä-Suomi, myös pelkkä tien nimi riitti. Hyväksyttiin myös sivun osoite.

Matkan jatkuessa vastaan tulikin myös Kelmen lähin naapuritalli, jonka maneesia tallilaiset ahkerasti kuluttavat. No löytyihän se! Eikä ollut edes vaikeaa. Matkan aikana ajatte auto huristen yhden yksityistallin ohi. Pihalla näyttää olevan muutamia hevosia tarhailemassa ja näkyykö kauempana jopa punainen maneesi? Kukakohan on vastuussa maneesivuorojen jakelusta jos päivän aikana sää yhtäkkiä huononeekin? Taivaalla kun näkyy hieman uhkaavan näköisiä pilviä. Maneesivuorot saa varata Tuomas Arolta ja tiedonhan löysi ilmoitustaulun alareunasta.

Seuraavana ihmeteltiin mitä tallin katolta löytyykään? Google Mapsilla oli pieniä vaikeuksia sijainnin kanssa, mutta vihdoin pääset Kelmen pihaan. Paikalla näkyykin olevan jo joku muukin. Voi kuinka söpö talli onkin! Mikä ihme siellä on katon harjalla? Tuuliviiri, sehän se. Entä mitä ihmettä se esittää? Katseesi ei aivan riitä... Vastaus oli ujutettu historiikin kuvaan, josta erottuu - suhteellisen - selvästi laukkaava poni.

Ajopuuhiin lahjottu poni selvisi Mussun luonnetta tarkasti lukemalla. No mutta, sieltähän se tallin pääjehu saapuukin. Ehkä hän tietää paremmin mikä ihmeen olio katonharjalla asustaa? Ai kuuluuko tähän esittelykierroskin? No mikäs sen mukavampaa. Pihaton puolella näkyy selvästi viisi ponia, mutta ilmeisesti kuudes on lahjottu pääsiäisradan rekvisiitaksi ajopuuhiin. Kukahan poneista on mahdollista valjastaa kärryjen eteen?

Esittelykierroksen jatkuessa päästiin siivoamaan tallilaisten jälkiä... Jaa jaa! Sehän oli aivan selvä valinta! Tallissa on selkeästi tehty kevätsiivousta ja paikat kiiltävät uusilla maalipinnoilla. Voihan, jonkun ponin liila riimu naruineen on tipahtanut paikoiltaan pihaton seinältä. Kenenköhän naulaan se pitäisi nostaa ja monesko vasemmalta katsottuna naulakko on? Riimu oli Renen ja se oli ensimmäinen oikealta, mikäli nimetön naula jätetään huomioimatta. Tämä selvisi tallisivun ensimmäisestä sivusta zoomailemalla.

Esittelykierros jatkuu tällä kertaa tallin kahvihuoneeseen, jonka lattiat on vuorattu matoilla ja seinät erivärisillä ruusukkeilla ja kuvilla. Uusimmat ruusut on ripustettu vintille johtaviin portaisiin. Kukahan poneista on mahtanut voittaa huhtikuun alussa Spring Festivalien yhden luokan? Entä kuka vei voiton Pennilä Derbyssä viime vuonna? Ponien sivuja ja tarkemmin kisakalentereita selailemalla saattaapi huomata, että Pennilä Derbyn aloittelijaluokan voittajana oli Riia ja Spring Festivalien metrin luokan vei Mussu.

Matka jatkui satulahuoneeseen ja vintille. Höyryävän kuuma mehu kahvihuoneen pöydällä ja viereen ladotut itseleivotut korvapuustit ja pääsiäismunat näyttävät harvinaisen houkuttelevilta, mutta valitettavasti ne on säästetty vasta radan jälkeen. Matka siis jatkuu, tällä kertaa vintille. Miksiköhän Tilda varoittelee portaissa yhdestä askelmasta ja pään kolauttamisesta? Vastaus löytyi jälleen tallisivulta viimeisistä kappaleista. Neljäs porras on pahasti päässyt huteroitumaan ja pään varominen johtui raskaasta luukusta.

Vuokon liittyessä seuraan ihmetellään hevoskansan unirytmiä. Vastaus löytyi taas ilmoitustaulun tuntikalenterista, jota tutkimalla voi huomata ajan olemalla seitsemältä aamulla. Vintillä Tildan seuraan liittyy toinen nainen, joka esittäytyy Vuokko Polaseksi. Kaksikko vaihttaa muutaman sanan - ilmeisesti Vuokko kaipaa jostain ajoponille suojia. Keskustelua seuraamalla kuulet myös, että nainen toimii valmentajana. Mikähän mahtaa olla aikaisin ajankohta, jolloin brunette suostuu raahautumaan tallille opettajan roolissa? Hevoskansa kun tunnetusti on kukonlaulun aikaan usein liikenteessä...

Esittelykierros lähenee loppua ja pääsiäisradan alku lähenee starttaamistaan. Ulos vintiltä pääsette traktoriramppia pitkin ja pihalla odottaakin jo muita kilpakumppaneita. Tildan mukaan rata alkaa kentältä, joka on tähän mennessä sulanut jo lumista hyvin. Milloinkohan se on rakennettu? Aikaisemmin tilan toiminta oli ilmeisesti kotieläinpiha ja sitä aikaisemmin Dimvikinä tunnettu maitotila. Niihin aikoihin kun kenttää ei varmaan ole pahemmin tarvittu. Rakennusvuosi oli 2009 ja tietohan löytyi historiikista.

Tulijoita tervehtinyt koiruus oli Kepa, ja uroksesta löytyy niinkin jännä yhditelmä kuin mäyräkoira ja lapinkoira. Vastaus löytyi tallilaiset sivulta. Kierros päättyy alkupisteeseensä, eli autojen luokse. Ratsusi taitaa jo ilmeisen malttamattomana odotella trailerissaan ja pianhan voi tulla jo hieman kiire kuntoonlaitossa. Jostain kuuluu iloista haukuntaa ja yhtäkkiä jaloissasi heiluttaa häntää kaksi koiraa. Toinen on iso maksan värinen labradori jonka Tilda esittelee Kertuksi ja toinen... no mitäköhän rotuja siinä oikein on? Kepaksi kutsutulla uroksella on ainakin hassut lyhyemmät jalat ja paksu pöllyävä turkki.

Bonuskysymys olikin hieman kinkkisempi! Vaadittiin tarkkaa silmää huomaamaan esittelysivun kuvasta tallin viereen parkkeeratut minikokoiset väriläiskät, joista vihreä oli mönkkäri. Minkä värinen mahtaa olla traktorin vieressä säilössä oleva mönkijä, jota käytetään kesäisin esimerkiksi laitumien vesien kuljetukseen?


Tulokset
Osallistujat
Aifric Flockhart - K. O SuperShook
Vilja Laine - Late Night Kisses
Tiikeri Luola - Aave Luola
Arthur Kingsley - BAFF Obsidian Phantom
Matilda Autio - Rosengarden's Chivalrous
Rhea Kiurula - Tuiskeen Tähkäpää
Tulokset
1. Matilda Autio - Rosengarden's Chivalrous
2. Tiikeri Luola - Aave Luola
3. Vilja Laine - Late Night Kisses
4. Arthur Kingsley - BAFF Obsidian Phantom
5. Rhea Kiurula - Tuiskeen Tähkäpää
6. Aifric Flockhart - K. O SuperShook
ulkoasu © M Layouts, muokkaus Alva | virtuaalitalli