Historian havinaa
Kelmen tilan tarina lähtee liikkeelle vuodesta 1946, kun silloin vielä Dimvikin tilana tunnettu paikka vihittiin ensimmäistä kertaa käyttöön. Omistajapariskunta Entoset olivat molemmat maatilojen lapsia, ja näin ollen heidän visionsa punapuisesta ja kivijalkaisesta tilakompleksista oli unelmien täyttymys. Pihapiiriin marssitettiin lehmiä ja tilan toiminta alkoi lupaavasti jatkaen tasaista menestystään koko vanhempien elinajan. Dimvikistä toimitettiin maitoa ja joskus harvemmin myös naudanlihaa lahden asukkaille. Entoset olivat hyvässä suosiossa alueella, eikä toki suotta. Pariskunta tunnettiin ylenpalttisesta ystävällisyydestään ja avuliaisuudestaan, eikä ketään käännytetty väkisin pihapiirin porteilta.
Lapsia syntyi ajan kuluessa talouteen kolme, Minna, Heikki ja Eerik Entonen, joista jokainen osallistui tilan askareisiin omalta osaltaan. Kun vanhemmista sitten 1970-luvulla pahan onnettomuuden seurauksena aika jätti, otti vanhin sisaruksista ohjat. Paikkaa kunnostettiin ja pihapiirin asuintalo purettiin maantasalle ja rakennettiin kokonaan uudestaan entistä parempana ja tilavampana. Minna pyöritti Dimvikin maitotilaa vielä reilut parikymmentä vuotta ennen kuin kiinnostus ja kunto alkoi loppua ja kilpailu alkoi käydä liian kovaksi. Melkein puoli vuosisataa Entosten nimissä ollut perinnetila myytiin haikein mielin seuraavalle yritteliäälle, joka aikoi herättää vielä henkiin paikassa joskus kuhisseen elämän.
Varsin pian liikemiehen maineen saavuttanut Hannes Isoraivio totesi kuitenkin sijoituksensa olevan vikatikki. Dimvik oli päässyt pahasti repsahtamaan vuosien kuluessa ja ajan patinoima paikka tarvitsisi vähän kaikkia mahdollisia korjailuja aivan perusfiksauksesta lähtien. Rahaahan siinä paloi ja paljon, mutta lopputulema oli kuitenkin hyvä, sillä 1996 avattiin alueen ensimmäinen kotieläinpiha, jonka perinteitä kunnioittava sivutuotanto oli maidon tuotanto. Paikka oli ensimmäiset puoli vuosikymmentä oikea jymymenestys, mutta vähitellen ajan hammasta alkoi jälleen kolottaa ja Dimvik harmaantui ja henkiin herännyt elämä sammui. Viimeiset kotieläimet rahdattiin pois 2005 ja tila jäi jälleen tyhjilleen.
1978 syntyi Tilda Hallanko. Nainen varttui ja kasvoi paljasjalkaisena Loviisalaisena, mutta löysi myöhemmin itsensä opiskelemasta lakia kovien tavoitteiden kera Helsingistä. Myöhemmin samoilla luennoilla istui myös vuotta nuorempi Kuisma Lakijänkä, joka iski saman tien silmänsä sievään polkkatukkaiseen blondiin. Ihastuksesta tuli opiskelijabileissä ihan oikea parisuhde ja myöhemmin myös avioliitto. Tilda jätti oikiksen kesken todettuaan, ettei laki sittenkään maistunut toivotun paljon ja vaihtoi opettajan opintoihin toisen vuoden jälkeen. Pari muutti yhteen parin vuoden seurustelun jälkeen ja uusi koti valikoitui Porvoon keskustasta.
Tilda oli koko nuoruutensa harrastanut hevosia enemmän tai vähemmän ja puhunut Kuismallekin haaveistaan ponien parissa. Tavoitteellinen ratsastus oli jäänyt jo aikaisemmin pois ja nykyään nainen haikaili ennemmin tavoitteettoman höntsäilyn pariin. Tilda tutustui Hannes Isoraivioon aivan sattumankaupalla. Miehen poika oli Tildan opettamalla luokalla ja Hanneksen mainitessa hiljaisessa myynnissä olevasta tilanpahasesta, naisen kiinnostus heräsi heti. Tilda oli aina ollut toiminnan nainen ja, kun hän sitten ihastui Dimvikkiin ja elämäntilanne sattui olemaan sopiva, tilasta solmittiin kaupat vuonna 2008.
Remppaamaanhan siinä päästiin jälleen ja kotieläintilan jäljiltä purettiin muutama pienempi suojakatos ja raivattiin tilaa kentälle, joka valmistui virallisesti 2009. Ensimmäiset omat ponit raahattiin pihaan samana vuonna ja siitä lähtikin kaviokaskanta vain kasvuun, sillä vain kuukausien päästä asteli mukaan vielä Renen emä Ronía, joka vuosikymmenen vaihteen jälkeen pyöräytti maailmaan ensimmäisen Kelmen oman kasvatin.
