Malvankulma

Caramella "Maire"
tavoitteena YLA (+ ERJL)

Mairen on Lenita ostanut suoraan kasvattajalta yksivuotiaana pienenä rääpäleenä. Se ei ehkä varsinaisesti ollut ihan rakkautta ensisilmäyksellä. Vapaaseen elämään tottunut Caramella ei lähestynyt ihmistä, ei antanut koskettaa, ei oikeastaan edes katsonut päin Lenitan sen ensimmäisen kerran nähdessä. Jokin naisen sydämessä kuitenkin naksahti oikeaan asentoon hänen nähdessä nyt jo varsin sievän hevosenalun kaiken uhittelun alta. Se vei melkein kolme vuotta, että Maire hyväksyi ihmisen ja erityisesti omistajansa täysin. Alku oli varsin hankalaa, eikä Lenita muistele hyvällä mitä kaikkea hän ehkä teki väärin ja mitä kaikkea hän olisi voinut korjata. Nykyään parivaljakko on kuitenkin varsin tiiviisti hitsautunut yhteen ja Lenita luottaa rakkaaseen karamellitammaansa täysin varmasti.

Caramella on pohjimmiltaan varsin vapaa sielu. Sellainen joka antaa tuulen viedä ja tuivertaa, kunnes uteliaisuus voittaa ja kaviot juurtuvat maahan. Sitten mielenkiinnon voittanut asia käydään sentti sentiltä läpi, jonka jälkeen homma usein todetaan vaarattomaksi ja aistit alkavat skannaamaan seuraavaa kiintoisaa kohdetta. Nuorena Maire oli varsin pelokas ja helposti tiloihinsa sulkeutuva hevonen, mutta sinnikkäällä rohkaisulla siitä on saatu varsin rohkea ja itsevarma tamma, jonka kanssa arempikin uskaltaa tehdä töitä. Itsevarmuudessa on myös se puoli, että välillä Mairen kanssa saa tehdä kunnolla töitä, että tamma suostuu yhteistyöhön. Maire kun tietää oman arvonsa vallan hyvin.

Hoitotoimenpiteissä on vähän kaksi vaihtoehtoa pitääkö Maire siitä juuri siinä hetkessä. On paljon mahdollista, että rautias vähän naksauttaa niskojaan ja sanoo ei kiitos, mutta myös huuli pitkällä nautiskelu on hyväkin vaihtehto. Yleiset hoidot, kuten kengitys, raspaus tms. sopivat tammalle hyvin, mutta liian paineistavissa tilanteissa Maire saattaa ruveta häseltämään. Lastaukseen kannattaa myös varata hieman exstraherkkuja, vaikkei siinä yleensä mitään varsinaista ongelmaa ole.

Kenttätyöskentelyssä Maire on enemmän mallia hitaasti käynnistyvä norsu, kuin ilmaa halkova gepardi. Kyllä sille saa ilmaa kavioiden alle ja runkoa pyöreämmäksi, kunhan jaksaa kunnolla ratsastaa, mutta Maire on kyllä kaukana automaatista. Askellajitkaan sillä ei ole mitään maailman siroimpa tai helpoimmin istuttavia, vaikka hyppy onkin ihan laadukas. Esteillä sisäinen pantterin heräämistä ei tarvitse odotella ihan niin kauaa, vaan yleensä minkä tahansa puomin nähdessään Maire vaihtaa kolmoselle. Tamma on vahvasti istunnalla ratsastaettava hevonen ja minkäänlainen ylimääräinen ohjan ronkkiminen aiheuttaa välittömästi korvat luimussa pukin tai pari. Rehellisenä hevosena Maire kyllä sietää jonkin verran virheitä, mutta ei missään nimessä loputtomasti.

Maire on Lenitan ensimmäinen hevonen, jolle hän on opettanut maastakäsin ihan kunnolla temppuja ja liberty työskentelyä, jossa tamma myös loistaa erinomaisena oppilaana. Se lukee kehonkieltä varsin sujuvasti ja on herkkä reagoimaan paineelle. Tästä syystä Maire on myös mukava talutettava, joka kunnioittaa taluttajansa tilaa hyvin.

Sukutaulu & jälkeläiset

i. Maxen
holst, 159cm, rtkm
ii. Jervis Meical
holst, 161cm, rt
iii. Kietry
iie. Jervis Maxina
ie. Mari
holst, 157cm, rnkm
iei. Arava
iee. Marina
e. Saltkaramel
holst, 162cm, vkko
ei. Showman
holst, 165cm, vkko
eii. Showmaster
eie. Fairyflower
ee. Fantomina
holst, 160cm, rt
eei. Phantom
eee. Gina
Katso sukuselvitys

i. Maxen on saksalaista alkuperää oleva pienikokoinen kimo-ori, jonka jalostusmenestys perustuu lähinnä hyvään näyttelymenestykseen ja omistajansa hyviin myyntipuheisiin. Kyllähän Maxenista kivoja varsoja on tullut, mutta ehkä omistajan lupaillut huikeat hyppääjät ja erinomaiset askellajit ovat jääneet hieman toiveiden tasolle. Luonteeltaan varsat ovat olleet isänsä tapaan vähän tuuliviirejä luonteeltaan, mutta kuitenkin ihan peruskilttejä ja käsiteltävissä. Mikään ratahirmu Maxen ei ole, vaikka onkin tehnyt ihan kivoja suorituksia reilun metrin luokista.

e. Loputtoman uteliaisuutensa ja myöhemmin kukkaan puhjenneen itsevarmuutensa Maire on selvästi perinyt Saltkaramelilta. Menevä tamma on varsinainen vihikoira ja rakastaa erilaisia älypelejä ja temppuja. Varsoja sillä on kaksi, joista molemmat on myyty pois synnyintalliltaan Virosta. Siinä missä Maxen loisti enemmän näyttelykehissä, Saltkaramel keräsi kiitosta esteradoilta ja hyppäsi kevyesti 140 sentin luokkia. Ainakaan toistaiseksi huima potentiaali ei ole periytynyt jälkeläisille, mutta jos orivalinta tehtäisiin huolella saattaisi voikosta saada vielä ihan kovankin luokan varsan ulos.

o./t. s. 30.05.2024 e. Arcturus om. (VRL-00000)

Kilpailukalenteri & saavutukset


ERJ: 6/7 (2486.79 p.)
Ajantasainen statistiikka

PKK
16.03.2025 Tjätesuando: muu kuva, tuom. -


Villit kilpailut

00.00.0000 Kilpailu 000cm 00/00 0 vp

Päiväkirja

jiihaa