Tuotokset

Aifric Flockhart & K.O. Supershook

Sanni Laav & d'Arc

- Älä ratsasta käsijarru päällä, äläkä revi niistä ohjista! Sen poni suupielet on kohta korvissa asti! Mun 90-vuotias mummokin ratsastaa paremmin! Naisääni karjaisi maneesin toisesta päästä.
Jestas mikä tyyppi mietin kuunnellessani valmentajamme Sadun huutoa siskolleni Sofialle. En ehtinyt kuitenkaan analysoida sanoja sen enempää kun oli minun vuoroni.

- Ja siinä toinen, eikö teille mee jakeluun mikään oppi? Miten voi olla että noin kauan ratsastaneet ei osaa yhtä yksinkertaista puolipidätettä tehdä? Naisihminen kiljui kahta kovempaa.
Vannon että ääni menee niin kimeäksi, että tallin ullakolla majailevat lepakotkin lentävät toiseen residenssiin asumaan.
- Mä en todellakaan tiedä mihin keppihevoskurssille teidät pitäisi laittaa! Ottakaa itsenäisesti loppuravit, mä lähden seuraavaan paikkaan valmentamaan. Satu huusi ja paiskasi tuhannen tuulen voimalla maneesin oven kiinni.
Ravailin Callella eteen-alas loppuravit, en raaskinut pyytää siltä enää yhtään enempää. Sen karva oli niin hiestä märkä, ja koko maneesi tuntui olevan höyryn vallassa, kun hikoilimme kilpaa poniemme kanssa.
- Viittiikö joku heittää meille ne villaviltit sieltä katsomosta! Huusin tallitytöille jotka edelleen istuivat kunnioittavan näköisenä maneesin kylmyydessä. Saimme hevosille viltit päälle ja kävelimme vierekkäin loppukäyntejä.

- Siis jestas mikä tyyppi toi on! Sofia sanoi
- Juu ja jep, en muistanukkaa kuin kamala se voi olla.
- Siis se on kyllä hyvä opettaja, mutta toi sen ulosanti on välillä ihan kamalaa. Sofia kiirehti korjaamaan
- Kyllä se on koko akka ihan kamala, ihme että sillä riittää asiakkaita.
- Niin, kai maailmaan mahtuu yhtä hölmöjä valmentautujia kun me. Sen takia sillä riittää ne asiakkaat. Sofia naureskeli samalla kun hyppäsi alas Ilpon selästä. Olin auttanut molempien ponien liikutuksessa sen jälkeen kun oma ponini Pauli oli sairastunut kaviokuumeeseen ja lopetettu. Opintojen takia ei ollut varaa eikä oikeastaan aikaakaan hankkia omaa. Siksi olin kiitollinen Sofialle että sain valmentautua ja kisata. Itseasiassa ajatuksena olivat jo ensi viikossa, meillä olisi Callen kanssa ensimmäinen yhteinen kenttäkilpailu.

Sofia Laav & Ibiz-A

- Laita vaan se puomi kiinni, sisällä ollaan! Huikkasin siskolleni Sannille, kun talutin Ilpon sisälle traileriin.
Ponien lastaaminen oli vienyt yllättävän vähän aikaa, viimeksi olimme lastanneet Callea tunnin verran, kun se päätti itsepäisenä jumittautua lastaussillalle erään valmennuksen päätteeksi.

- Mä käyn hakemassa vielä mun repun tallista ja startataan sitten! Sanni huikkasi jo puoliksi juostessaan tallia kohti.
- Joo ei mitään kiirettä, ollaan tunti etuajassa! Huikkasin takaisin.
Starttasin vanhan mersuni käyntiin ja rukoilin että se kestäisi keittämättä perille. Viime valmennuksesta olimme melkein myöhästyneet, kun autonromu oli keittänyt keskelle tietä. Ajoin hitaasti tallitien, josta olisi vain muutama kilometri isolle tielle, saisimme rauhassa körötellä 80h/km koko matkan.

Matkalla mietin viime viikkoista valmennusta, olimme käyneet Sannin kanssa Sadun tunnilla vielä ollaksemme hyvässä iskussa. Itselläni valmennus oli mennyt yllättävän hyvin, olin jo tottunut Sadun töksähtelevään valmennustapaan ja haukan katseeseen. Valitettavasti siskolle tämä oli ensimmäinen kerta ja huomasin jo lopputunnista hänen ilmeestään, että toista Sadun valmennusta ei olisi tulossa ikinä enää.
- Mitä mieltä sä olet siitä viime viikkoisesta valmennuksesta ? Yritin saada keskustelua aikaan.
- Etköhän sä itse sen nähnyt, jestas mä vihaan sitä haahkaa. Viimenen kerta kun enää ikinä tuun sen valmennuksiin. Olisit vähän voinu varottaa, et minkälainen se on! Sisareni paasasi, ja miten pidemmälle hän pääsi, sitä enemmän naama ja kaula alkoivat punottaa.
- Äh, älä välitä! Teillä meni hyvin se valmennus, olisit kuullu minkälaisen ryöpytyksen mä sain, kun ekaa kertaa menin sen valkkuun! Lohdutin sisartani.

Siskoni punoitti edelleen ja päätin olla jatkamatta samasta aiheesta enää. En halunnut että hän miettisi koko kisojen ajan Sadun melko inhottavia sanoja. Täytyi kuitenkin myöntää että Satu oli yksi Pirkanmaan parhaista valmentajista, epäröin silti ensimmäisellä kerralla osallistua. Olin kuullut paljon myös huonoa hänestä, tai lähinnä hänen käytöksestään. Toivoin sydämeni pohjasta ettemme törmäisi viikonlopun aikana häneen, Sanni työntäisi luultavasti kaviokokun johonkin, mihin päivä ei paistaisi.

Tuotos

Tuotos